Tunteiden näyttäminen

Tunteet paljastuvat eleiden ja ilmeiden kautta. Äänensävy ja -paino kertovat myös tunnetilastamme, kuten vartalon asento, ilmeet ja katsekontakti. Tutkijoiden mukaan meillä kaikilla on universaaleja tunteita, joita ilmaisemme samanlaisilla ilmeillä. Näitä tunteita ovat suru, viha, ilo, inho, halveksunta, pelko ja yllättyneisyys. Näitä tunteita kutsutaan primaaritunteiksi. Myös ylpeys lisätään joskus tähän listaan ja eräiden tutkijoiden mukaan se on myös universaali tunne.

Vain näillä kahdeksalla tunteella on niihin liittyvä kasvojen ilme, jonka jokainen tunnistaa toisesta. Tunnistamme ne sellaistenkin henkilöiden kasvoilta, jotka eivät ole osa kulttuuriamme tai rotuamme. Esimerkiksi eräiden eristyksissä olleiden heimojen jäsenet tunnistivat tunteet myös valkoihoisten ihmisten kasvoilta, vaikka eivät olleetkaan altistuneet länsimaiselle kulttuurillemme, elokuville tai valokuville. Jokaisessa kulttuurissa surulliset kasvot johtuvat jostain menetyksestä, pelko seuraa uhkaa hengelle tai terveydelle ja niin edelleen.

Kuitenkin on olemassa kirjo erilaisia tunteita, jotka tunnistamme toisen henkilön kasvoilta ja kehon kielestä. Näitä ovat esimerkiksi rakkaus, hämmentyminen, häpeä ja hermostuneisuus, mutta näille ei ole olemassa omia kasvojen ilmeitä. Kulttuurista huolimatta kuvaamme kuitenkin tunteiden aiheuttamia reaktioita kehossamme samoin sanoin. Koemme siis tunteet samalla tavalla; punastumme, sydämen lyönnit tihenevät jne.

Kulttuuri vaikuttaa siihen, minkälaisia tunteita pidetään tärkeinä sekä miten ja missä niitä on soveliasta ilmaista tai olla ilmaisematta. Kun useissa Euroopan maissa tehdään liiketoimintaa vakavalla naamalla, Yhdysvalloissa on totuttu hymyilemään enemmän. Kun sitten eurooppalainen ja yhdysvaltalainen liikemies tapaa, kummankin tulkinnat tilanteesta ovat erilaiset. Yhdysvaltalaisen mielestä hymyilemätön liikemies on etäinen ja kylmä, kun taas eurooppalaisen mielestä hymyily voi merkitä sitä, ettei tilannetta oteta tarpeeksi vakavasti.

Tällaiset pienet erot kulttuureissa eivät välttämättä merkitse menetettyä sopimusta tai suurta loukkausta, mutta niiden ymmärtäminen voi helpottaa tilannetta sekä myös omaa oloa. Kun ymmärrämme käyttäytymisen syitä, on helpompaa edetä yhteistyöhengessä.

Lapset oppivat jo varhain, tytöt aikaisemmin kuin pojat, peittämään omia tunteitaan. Esimerkiksi saadessaan lahjan, josta ei pidä, jo 6-vuotias tyttö voi osata hymyillä, vaikkei hymyilyttäisi. Tutkimukset ovat osoittaneet, että teeskennellessämme jotain tunnetta samat lihakset eivät aktivoidu kuin aitoa tunnetilaa ilmaistessa. Tästä huolimatta voimme vaikuttaa omiin tunnetiloihimme. Tutkimukset ovat osoittaneet myös, että vaikka pakotamme itsemme hymyilemään, muuttuvat reaktiomme ja ajatuksemme siitäkin huolimatta positiivisemmiksi näkemäämme tai lukemaamme asiaa kohtaan. Meidän ei siis tarvitse tuntea iloa. Hymyilemällä voimme aiheuttaa itsessämme positiivisia tunteita.

Yhdysvalloissa naisten oletetaan hymyilevän enemmän. Jos työyhteisössä nainen ei hymyile, työkaverit muodostavat nopeasti negatiivisen mielipiteen henkilöstä. Huomasin tämän itse ollessani Yhdysvalloissa. Siellä tapaa paljon enemmän hymyjä. Tämä vaikutti ainakin minuun positiivisesti. Koin matkani erittäin positiiviseksi kokemukseksi, parhaaksi matkaksi tähän mennessä. Ehkäpä tässä toimi mielialan tartuttaminen "mood contagion", ilmiö, jossa toisen mieliala siirtyy peilisolujen vaikutuksesta toiseen henkilöön. Olen painanut merkille, että täällä Suomessa tapaa melko vähän hymyjä vaikkapa shoppailureissulla. Hymy irtoaa usein vasta kun aloittaa keskustelun asiakaspalvelijan kanssa. Miksei voisi hymyillä jo valmiiksi?

Kuva: http://webmasteer.com/dentist/