"Voi ei! teinkö mä oikeesti noin?" - Hermostuneisuuden vaikutuksia

Pidin jokin aika sitten koulutusta työhaastatteluista. Puhuimme päivän aikana paljon muustakin työelämään liittyvästä, myös hermostuneisuudesta. Hermostuneisuus on yleensä olennainen osa työhaastattelua. Pieni hermostuneisuus on hyvä asia, se tekee sinut valppaammaksi ja näytät myös haastattelijan silmissä siltä, että olet tosissasi ja haastattelu on sinulle tärkeä. Hermostuneisuutta on hyvä opetella hallitsemaan, ja erityisesti sen aiheuttamia eleitä ja tekoja.

Kun hermostumme, käytämme usein paljon ns. paikaltaansiirtämiseleitä sekä lohduttamiseleitä. Paikaltaansiirtämiseleet ovat mm. vaatteiden ryppyjen hermostunutta suoristamista, nukan keräämistä vaatteista tai hiusten jatkuvaa korjailua. Lohduttamiseleet ovat kaikki eleitä, joiden avulla kosketamme itseämme rauhoittaaksemme itsemme. Erityisesti naiset saattavat laskea käden rintakehälleen ja joko pitää sen siinä tai taputtaa itseään, aivan kuin sanoen "kyllä se siitä, selviät tästä, ota ihan rauhassa". Joku saattaa räplätä kaulakoruaan, toinen pureskella kynsiään tai kynäänsä. Lisäksi hermostuessa kehossamme on energiaa, jota haluamme purkaa. Tämä tulee usein esiin jalan naputtamisena lattiaan tai sen hetkuttamisena, pöydän pinnan naputtamista sormenpäillä tai kynsillä. Lisäksi on lukematon määrä muita eleitä, paljon näkyvämpiä ja huomiota herättävämpiä kuin nämä.

Kurssilla eräs osallistuja kertoi esimiehestä, jota kaikki alaiset vihasivat. Mies oli todella inhottava tyyppi. Eräänä päivänä hän piti esitelmää alaisilleen jostain työtehtäviin liittyvästä asiasta. Hän innostui hermostuksissaan havainnollistamaan asiaa ja otti tussin käyttöön. Tussilla hän sitten kävi piirtelemässä viivoja ja merkkejä valkokankaalle, jolle projektori diaa heijasti! Saman esityksen aikana hänellä oli tapana puristaa tussi nyrkkiinsä ja tussin päällä naputella leukaansa. Jossain vaiheessa hän unohti laittaa korkin takaisin paikalleen ja naputteli sitten mustia läikkiä leukansa täyteen!

Toisella luennolla kuulin saman tyyppisen esimerkin. Innostunut myyntiesittelijä heijasti kodissa seinälle projektorilla tietoa tuotteesta. Yleisö oli myös innostunutta, joten esittelijä muuttui yhä innostuneemmaksi ja epähuomioissaan piirteli tussilla olohuoneen tapettiin havainnollistaessaan diojensa sisältöä. Kukaan ei asiaa huomannut ennen kuin projektori sammutettiin.

Tai kolmas esimerkki. Morsiuskimppu häissä. Suuri osa morsiamista on todella hermostunut kävellessään alttarille ja joskus myös kävellessään takaisin alttarilta. Morsiuskimput tehdään usein niin, että niitä pitäisi pitää noin suunnilleen vyötärön korkeudeulla, erityisesti sellaiset, joista roikkuu jotain koristetta tai kukkaa alaspäin. Kuinka monen morsiamen olet nähnyt pitävän kimppua rintakehän korkeudella? Itse olen ainakin nähnyt suurimman osan tekevän niin. Nostamme hermostuksissamme kätemme suojaamaan rintakehäämme ja kukkakimppu kädessä vielä lisää tätä suojausta.

Me emme välttämättä huomaa, miten räpläämme takinlievettä, vedämme hiuksia päästämme, tökimme tussilla leukaamme, naputamme katkeamatta kuulakärkikynää, selvitämme kurkkuamme, käytämme samaa täytesanaa 100 kertaa tunnissa, työnnämme karttakeppiä varpaidemme väliin tai kaivamme korvaamme. Energiamme keskittyy hermostuneisuuden hallitsemiseen ja oudosta ja pelottavasti tilanteesta selviytymiseen, emmekä keskity ollenkaan siihen, miten käyttäydymme.

On hyvä harjoitella esiintymistä tai muita hermostuttavia tilanteita, jos ei muuten kuin mielikuvissa. Käy läpi päässäsi tilannetta jos käytännön kokemusta ei vielä ole. Mieti erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, mitä voi tapahtua. Kun olet sitten itse tilanteessa, aivosi on jo kokenut sen aikaisemmin ja saatat huomata hermostuneisuutesi vähentyneen. Kun pystyt hallitsemaan hermostuneisuuttasi, voit myös hallita käyttäytymistäsi ja toimiasi. Joskus hermostuneisuuden yllättäessä, riko tunnelinäkö, sekä kirjaimellisesti että henkisesti. Jos koet tunnelinäköä, käännä päätäsi katsoaksesi ympärillesi. Pysäytä itsesi huomioimaan mitä teet sillä hetkellä, ole hetki hiljaa, pysähdy kuuntelemaan kehoasi ja luo katse käsiisi ja jalkoihisi. Mitä ne tekevät? Myös innostuessa on hyvä pysähtyä. Emme huomaa ajan kulkua tai teemme jotain erikoista, kuten piirrämme tapettiin. Kuulijat kuitenkin tarvitsevat tauon, vaikka olisivatkin innostuneita. Tauko, vaikka se kestäisi vain muutaman sekunnin, antaa aivoille aikaa prosessoida näkemäämme ja kuulemaamme.

Kuvat: http://blog.itechtalk.com/2010/how-to-avoid-being-nervous/ ja http://www.havredegracethemeetingplace.com/weddings.html ja http://family.webshots.com/photo/1234804830049541616dagVZr

Persoonallisuus ja eleet

Käytämme kehojamme viestimään tunteitamme ja ajatuksiamme. Voimme myös pyrkiä sen avulla salaamaan tiettyjä tunteita. Kyseiseen tilanteeseen soveltuvat tunnetilat tulevat esille eleissämme, ilmeissämme ja äänen käytössä. Esiintymisen alussa puhujasta voi näkyä selkeästi hermostuneisuus monien eleiden kautta. Monella nämä eleet voivat hävitä kokonaan tai ainakin vaimentua esityksen edetessä. Tunteidemme lisäksi kehomme viestit kertovat persoonallisuudestamme.

Esimerkiksi useat ulospäinsuuntautuneet henkilöt käyttävät enemmän käsiään puhuessaan. Kädet myös kaartuvat laajemmalle, kauemmas kehosta. Henkilö vaatii enemmän tilaan. Ujot ja arat päinvastoin tekevät pieniä eleitä ja vaativat paljon vähemmän tilaa. Esimerkiksi esiintymistilanteessa näiden kahden tavan välillä on hyvä löytää tastapaino. Jos esiintyessä pitää kyynärpäät vartalon vieressä (ei kuitenkaan rutistaen ja lihaksia jännittäen) ekstrovertti voi pienentää liian suuria käsien liikkeitä ja introvertti alkaa harjoittelemaan käsien siirtämistä hieman kauemmaksi vartalosta. Tämä "kyynärpäät vartalon vieressä" sääntö soveltuu suurimpaan osaan esiintymistilanteista ja antaa sinusta rauhallisen ja itsevarman kuvan. Jos kätesi heiluvat miten ja mihin sattuu, näytät epävarmalle ja hermostuneelle. Jos kätesi eivät liiku mihinkään, näytät jälleen epävarmalle ja hermostuneelle. Kuulijat miettivät, kannattaako sanojasi uskoa. Toinen sääntö on pitää kädet lantion yläpuolella ja aina pään alapuolella. Käsien ei tulisi siis kovin paljon koskea päähän tai nousta sitä korkeammalle puhetta tahdittaessa. Eri asia on tietysti jos sinun tulee demonstroida jotain, joka vaatii käsien nostamista korkealle. Mitä lyhyempi esitys, sen tarkemmin käsien käyttöä tulisi valvoa. 30 pään raapaisua tai nenän pyyhkäisyä viiden minuutin puheen aikana näyttää pahalta. Sama määrä raapaisuja kahden päivän seminaaria pidettäessä ei enää näytäkään niin pahalta. En tarkoita tällä, että kaikkien tulisi näyttää samalta. En missään tapauksessa! Se olisi aivan kamalaa. Ekstrovertti voi käyttää käsiään aina enemmän missä tahansa tilanteessa kuin introvertti. Vartalomme koordinaatiokyky ja rytmitaju voi tulla myös esille elehtimisessä käsillä ja jalkojen askelluksessa. Erityisesti tämä tulee esille kun taustalla vaikuttaa pieni hermostuneisuus.

Vertaan usein ihmisiä eläimiin. Joidenkin henkilöiden käyttäytymisestä tulee heti mieleen joku eläin. Olen tämän tavan oppinut joskus lapsuudessa, en edes muista keneltä tai milloin. Koko ikäni olen sitä kuitenkin tehnyt. Ehkäpä tämä on jokin lapsuudessa opittu luokittelutapa, jonka avulla laitan eri persoonallisuuksia/tyyppejä eri kategorioihin. Seurasin juuri erään elekieligurun luentoa videolta. Hänestä tuli mieleen jokin jyrsijä, jänis tai orava. Selkeästi ekstrovertti, mutta vartalon koordinaatiokyky ei ollut kovin sulavaa. Mutta häntä on viihdyttävä katsoa ja kuunnella. Hänen persoonallisuutensa ja tapansa liikkua tulee hyvin esiin hänen kehostaan. Aivan kuin oppisin tuntemaan hänet henkilökohtaisesti samalla kun hän esiintyy. Tämä on minusta aina bonus. Kuulijana haluan jossain määrin oppia tuntemaan puhujan persoonaa tämän tavasta esiintyä. Pöntön takaa virallisesti pidetyt puheet ovat usein niin tylsiä, vaikka aihe olisi kiinnostava. Pönttö piilottaa puhujan sekä persoonallisuuden ja tekee esityksestä niin helposti monotonisen.


Eleet vaikuttavat myös oppimiseen. Lapset, joiden vanhemmat käyttävät ja rohkaisevat runsaaseen elehtimiseen käsillä sekä ilmeillä, oppivat laajemman sanavaraston sekä kommunikoimaan tehokkaammin kuin lapset, joiden vanhemmat käyttävät vähän eleitä. Kun olemme lapsia, meillä ei ole kovin laaja sanavarasto, joten käytämme paljon enemmän suuria eleitä viestimään sanomaamme. Sanavaraston laajetessa eleet pienenevät, mutta eivät välttämättä vähene. Opimme vain hallitsemaan kehojamme ja eleitämme paremmin. Tehokkaaseen kommunikointiin tarvitsemme molempia, sekä verbaalisia kykyjä että elekieltä. Ulospäinsuuntautuneille tämä ei ole usein ongelma, mutta introvertti saattaa kokea, ettei häntä kuunnella tai ettei hänen viestiään pidetä tärkeänä tai ymmärretä.

Emme pysty muuttamaan persoonallisuutemme tiettyjä piirteitä kovinkaan paljon enää aikuisena. Ne ovat melko pysyviä ja yksi näistä piirteistä on juuri introvertti/ekstrovertti. Voimme kuitenkin tietoisesti vähitellen harjoitella viestimään kehojemme avulla vakuuttavammin. Eli joko hallitsemalla suuria eleitä tai suurentamalla vaatimattomia. Muutos ei tapahdu yhdessä päivässä eikä muutamassa viikossakaan. Se tapahtuu vähitellen pitkän ajan kuluessa. Mutta tällainen hidas muutos onkin hyvä. Läheistemme sekä työkaveriemme on helpompi hyväksyä hidas muutos. Nopea näyttää usein tekaistulle ja moni odottaakin, milloin henkilö repsahtaa. Aivan kuten laihduttamisen kanssa. Hidas muutos muodostuu myös vähitellen pysyväksi osaksi käyttäytymistämme, se muuttuu elämäntavaksi.

Kuva: http://www.geekologie.com/2009/04/23/human%20cloning.jpg

Radio Moreeni netissä

Tämän viikon elekielijuttu tulee siis ulos Radio Moreenista, torstaina 11.11. klo 16-17 välillä. Jos ei asema radiovastaanottimesta kuulu, voi lähetystä kuunnella kaikkialla Suomessa netistä. Alla suora linkki nettikuuntelusivuille:

http://www.uta.fi/media/suora/moreeni/simulcast.html

Jos se ei toimi, mene sivuille http://moreeni.uta.fi/ ja sieltä valkkaa oikeasta sivun laidasta "Internetlähetys". Sivun pitäisi aueta selaimeen. Yritän saada jutun nauhoitettua ja laitan sen tänne nettiin kuunneltavaksi.

Elekielestä Radio Moreenissa

Minua haastateltiin tänään Radio Moreeniin (98.4 MHz, kaapelissa 101.5) elekieleen liittyen. Juttu tulee ulos ke 10.11. tai to 11.11. klo 16-17 välisenä aikana Verstaassa. Kannattaa olla siis kuulolla!

Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu

Haluan käsitellä kahta aihetta, jotka kyllä linkittyvät toisiinsa. Nimittäin negatiivisia tunteita ja nimenomaan vihaa, sekä toisen tunteiden peilaamista.

Otsikon lausahdus "joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu" on Raamatusta. En ole sitä koskaan oikein ymmärtänyt. Eihän jokainen sotilas, henkivartija tai muu, joka joutuu väkivallan kanssa tekemisiin työkseen kuole väkivallan seurauksena. Ei jokainen sotilas kaadu sodassa tai myöhemmin kotiutuneena väkivaltaisen teon kautta. Mutta totta on, että todennäköisyys kuolemalle työtehtävissä on huomattavasti korkeampi kuin "tavallisilla" ihmisillä "tavallisissa" töissä.

Eräänä päivänä keskustelimme vihasta, vihanhallinnasta sekä katkeroitumisesta ja muista negatiivisista tunteista. Tuo lausahdus tuli mieleeni ja ajattelin, että ehkä se ei tarkoitakaan kirjaimellisesti sitä, mitä olin sen kuvitellut tarkoittavan, eli kuolemaa. Ehkäpä se tarkoittaa, että eläessään väkivallan täyttämää elämää, moni kokee paljon negatiivisia tunteita, vihaa ja raivoa, ja lopulta henkilö "hukkuu" näihin tunteisiin. Huomaamattaan hän kehonsa viestien ja reaktioiden kautta viestittää agressiivisuuttaan lähipiirilleen sekä muissa kanssakäymisissä. Sen näkevät peilaavat huomaamattaan taas agressiivisuutta takaisin. Onhan totta, että vihaista henkilöä on vaikea taltuttaa olemalla itse vihainen vastaan. Näin viha ja agressiivisuus ruokkii itse itseään ja vähitellen muuttuu kuluttavaksi voimaksi henkilön sisällä.

Ne, jotka kokevat vihaa ja joutuvat tekemään rajusti töitä pitääkseen sen kurissa tietävät miten kuluttava tunne se on. Vihan täyttämään mieleen on vaikeampaa saada positiivisia ajatuksia ja ajatusmalleja. Henkilö mieluummin epäilee ja suhtautuu kyynisesti muihin ihmisiin ja asioihin. Toki heistä voi löytyä positiivisuutta. Ja monesti löytyykin runsain määrin vihaisuutta hallitsemaan.

En tässä yhteydessä yritä sanoa, että nykypäivän soturit olisivat vihaisempia kuin muut. Vihantunteita ja turhautumista kokevat myös monet "tavallisissa" töissä olevat.

Laajentamalla kuitenkin tuon Raamatun lauseen merkitystä, se ei enää koskenutkaan mielessäni pelkästään sotureita, vaan meitä jokaista, jotka taistelemme negatiivisten tunteiden kanssa. Haluamme päästä eroon masennuksesta, vihasta, raivosta ja turhautumisesta sekä katkeruudesta, sillä ne hitaasti mutta varmasti tappavat elämänhalun ja ilon sielustamme ja sydämestämme. Voimme siis kirjaimellisesti kuolla väkivaltaisesti, mutta voimme myös hitaasti kiduttaen tappaa itsemme sisältä käsin hautomalla negatiivisia tunteita ja ajatuksia mielessämme.