Miten mokata työhaastattelussa

Haastattelin jokin aika sitten erästä nuorta henkilöä erääseen työpaikkaan. Kyseessä oli suorittavaa työtä tarjoava työtilaisuus.

Hakija saapui paikalle ajallaan ja esitteli itsensä. Tähän mennessä (siis ensimmäiset 30 sekuntia!!!) kaikki sujui ihan hyvin. Mutta kun päästiin haastattelun vauhtiin (30 sekunnin jälkeen kaikki mitä tapahtui!!!!), muuttui työtoiveet yhä kaukaisemmaksi haaveeksi. Mietin kyllä tuon lyhyen, noin 20 minuutin mittaisen haastattelun aikana muutamaan kertaan, että sabotoiko henkilö tarkoituksella mahdollisuutensa.

Kysyin opiskeluista. "Ei kauheasti kiinnosta sellaiset hommat." Miten kuulit työpaikasta? "Isä kertoi paikasta." Mitä olet nyt tehnyt viime aikoina? "Työttömänä olen ollut aika pitkään, mutta olin just jollain Kelan kurssilla..... " Juttu jatkui samaan tyyliin jonkin aikaa.

Vähän väliä hakija nosti kättään niskansa taakse, kuin hierokseen sitä tilanteen aiheuttamasta stressistä. Ehkä hän koki minut tai tilanteen paineena, ehkä isä oli mielikuvissa taustalla niskaan puhaltajana, joka pakotti hakemaan hommiin ja nyt oli pakko tulla haastatteluun. Varmuudella osasin ensimmäisten vastausten perusteella arvioida, että hakija vaikutti melkoisen laiskalle.

Sitten tapahtui taas jotain. Hän katsoi poispäin ja katse palasi taas minuun. Mutta ei kasvoihini, vaan rintoihini! Hän tuijotti rintakehääni, sitten poispäin, välillä hetken silmiin. Tämän jälkeen hän sulki silmänsä, käänsi päänsä poispäin ja palasi taas rintakehälle.

Jatkoin pokkana haastattelua. Kysyin tietääkö hän mitään hakemastaan työstä. Hän kysyi, tarkoitinko hänen suhtautumistaan siihen. Vastasin, että en, vaan sitä, mitä työssä tehdään. Mutta ehdotin että hän voi kyllä kertoa suhtautumisestaankin. (Tässä vaiheessa mielessäni virnistelin jo tilanteelle.) Hän lyhyesti kertoi lyhyesti, ettei tiedä mitään työstä. Eikä jatkanut suhtautumisellaan. Ja taas katse palasi rintakehääni. Ja sitten hän katsoi poispäin, kurtisti kulmiaan ja kasvojaan erikoisella tavalla, aivan kuin se olisi jokin pakonomainen tapa. Ja taas katse palasi rintakehääni.

Olin entistä varmempi, ettei kaveria oikeasti kiinnosta hommat. On mielummin työttömänä. Mietin jo mielessäni, että ei taida olla ihmekään, että hän on ollut pitkään työttömänä. Mutta rituaalit oli pakko vetää läpi haastattelussa. Kohdella tasavertaisesti kaikkia hakijoita.

Mikään, mistä kerroin tai kysyin ei saanut henkilöä innostumaan. Vaikutti siltä, kuin hän olisi henkisesti velttona makaillut tuolilla, vaikka yrittikin siinä istua kohtuullisen suorassa. Ja taas käsi kävi hieraisemassa niskaa, katsoi poispäin, kurtisti kasvojaan erikoisesti kun yritin hymyilemällä pehmittää ja rentouttaa tilannetta. Kun hymyilen haastattelijana, olen huomannut, että saan nopeasti aikaan rennomman tilanteen. Eräänä päivänä haastattelin nuorta miestä, jolla oli todella paha änkytysvaiva. Alusta alkaen ymmärsin, että hermostuneisuus taitaa lisätä ongelmaa, joten olin erityisen ystävällinen, hymyilin paljon ja annoin hänen kärsivällisesti lopettaa jokaisen lauseensa ja sanansa hyppäämättä väliin. Kun tätä jatkui vain parin kysymyksen ja vastauksen ajan, hakija rentoutui ja änkyttäminen väheni huomattavasti. Ja hän sai hakemansa paikan!

Pahakaan "vika" tai erityispiirre ei ole aina asia, joka estäisi työn saannin. Tämä tietysti aina riippuu työpaikasta. Mutta oma asenne kyllä vaikuttaa aivan varmasti, mihin tahansa haettaessa. Jokainen työnantaja etsii "hyvää tyyppiä", joka hoitaa hommansa tunnollisesti. Tuijota naishaastattelijaa rintoihin lähes puolet haastatteluajasta, ja varmistat ettet saa työpaikkaa. Tai voit myös henkisesti maata tuolilla, vaikka istuisitkin kohtuullisen hyvässä ryhdissä. Hiero niskaasi ja vaikuta muutenkin kuin ihmisversiolta laiskiaisesta. Vastaukset kertovat motivaation puutteesta ja laiskuudesta. Työnantaja ei halua tällaista henkilöä töihin, vaikka kyseessä olisi kuinka yksinkertainen työ.

Olen kuullut haastatellessani monenlaisia tarinoita. Mikä erottaa hyvät hakijat huonoista, on ehdottomasti asenne.