"Olet arvokas ja upea ihminen."
"Rakastan itseäni."
"Olen rakastettava."
Tutkimuksen mukaan näillä lauseilla ja niiden toistolla saattaakin olla päinvastaisia vaikutuksia.
Positiiviset lauseet toimivat kun niitä sanoo henkilö, jolla jo on hyvä itsetunto. Mutta ne aiheuttavat usein suurempia negatiivisia tunteita henkilölle, jolla on huono itsetunto. Ne voivat jopa pahentaa tilannetta. Siis niitä, joita kirjojen pitäisi todellakin auttaa, ne eivät auta.
Lisää tutkimuksesta täältä: http://www.sciencedaily.com/releases/2009/07/090702110503.htm
On melko vaarallista luvata itsetunnon kasvatusta jos reaktio onkin päinvastainen. Toisekseen, tuottaako itselleen positiivisten lauseiden toistaminen pysyviä tuloksia ja miten realistisia ne ovat? Eikö itsetunnon pitäisi muodostua realistisesta kuvasta itsestä ja mahdollisuuksista tehdä itsestään parempi versio realistisesti? Näin ainakin tutkimuksen mukaan. Kun henkilöt saivat listata sekä negatiivisia että positiivisia asioita itsestään, he kokivat positiivisempia tunteita.
Jos on vähänkin realistin vikaa, eikö ala tuntua itselleen valehtelemiselta jos koko ajan toistaa lausetta omasta rakastettavuudestaan? Eihän kukaan meistä ole täydellinen ja aina rakastettava.
Tekstit
Moikka!
VastaaPoistaKiva blogi sulla, tykkään kovasti! Tästä kirjoituksesta ajattelin kuitenkin ihan pienesti kitistä ;-)
Mihin noiden "voimauttavien" lauseiden toistamisella pyritään? Ensinnäkin luomaan niiden toistelijalle itsestään (mahdollisesti valheellinenkin) kuva itsestään ihmisenä, joka on kaunis/rohkea/hyvä/mitä ikinä ja toiseksi saamaan alitajuntansakin uskomaan tähän väitteeseen (itsesuggestio, siksi näitä toistellaan usein ja paljon).
Itsetunnon olemassaolo tai olemattomuushan ei perustu millään lailla objektiiviseen todellisuuteen, vaan ainoastaan meidän omaan käsitykseemme itsestämme, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä itse objektiivisen todellisuuden kanssa.
Mitä itsetunto edes on? Mitä ilmeisemmin ajatus ja tunne meidän omasta minäpystyvyydestä. Toki olisi hienoa jos sille olisi pohjaa ihan todellisuudessa, mutta eikö ole ihan kiva asia jos sitä itsetuntoa löytyy vaikka perusteita sille ei olisikaan?
Omakohtainen esimerkki. Joskus myöhäisteininä mulla oli ihan hirveän huono itsetunto, kun ajattelin koko aika kuinka turha ja surkea tyyppi mä oikeastaan olen (niin kuin tavallaan olinkin). No sitten just törmäsin johonkin tommoseen itseapuhuuhaakirjaan ja aloin harjoittaa tota toistelusuggestiota ("mä oon siisti tyyppi"). No tottakai se tarpeeksi kauan toistelemalla toimikin, vähän liiankin hyvin. Musta nimittäin tuli hetkeksi ihan hirveä kusipää kun ajattelin kokoajan kuinka siisti tyyppi mä olen, vaikka todellisuudessa olin edelleen samanlainen turhahko tyyppi kuin ennenkin.
Sitten tuohon realistisuuteen. Mehän kovasti tykätään aina puhua että ollaan realisteja ja silleen. Mutta millä auktoriteetilla me väitetään että nähdään maailma ja elämä mitenkään realistisesti? Me katsellaan ja koetaan maailma niiden omien yksilöllisten "linssiemme" lävitse (jotka muodostuvat niin oikeista kuin vääristä kokemuksista, uskomuksista, luuloista ja käsityksistä), eikä mikään takaa sitä että ne linssimme oikeasti näyttäisivät asiat sellaisinaan kuin ne ovat.
Ja sitten vielä tuosta rakastettavuudesta. Kirjoitit että "Eihän kukaan meistä ole täydellinen ja aina rakastettava."
Ja ihan totta, ei olekaan, mikäli me asetetaan EHTOJA täydellisyydelle ja rakastettavuudelle. "Ihminen on rakastettava vain, jos hän toimii tavalla X". "Kumppanini on rakastettava vain jos hän vie roskat silloin kun käsken". Tää on just tätä ehtorakkautta mitä opitaan joskus naperona hetkinä kun näyttää siltä että saadaan äiskältä rakkautta vain kun ollaan oltu kiltisti (ehto).
Mutta jos ei asetetakkaan niitä ehtoja? Miksemme sallisi itsemme olla rakastettavia välittämättä siitä millaisia olemme ja millaisina itsemme näemme? Sä olet rakastettava ja täydellinen just sellaisena kuin olet, samoin kuka tahansa meistä muista :-)
Kiitos kommentista.
VastaaPoistaEn kutsuisi sitä kuitenkaan kitinäksi. Nostat esiin loistavia kysymyksiä ja kyseenalaistat asioita.
Tuo rakkauden ehdollistaminen on mielenkiintoinen asia. Nyky-yhteiskunta ehdollistaa lähes kaiken. Meidän pitää olla kauniita, komeita, menestyviä, rikkaita ja ties mitä.... Jokaisen tulisi tavoitella näitä asioita, jotta olisi "oikeanlainen". Näkökulmamme oikeanlaiseen elämään ja rakastettavuuteen, sekä hyväksyttävyyteen kapenee tiettyyn muottiin.
Eipä asiat mitä todennäköisemmin olleet yhtään toisin pari sataa vuotta sitten, muotit joihin yritettiin mahtua olivat vain erilaisia.
Rakastettavuus. On selvää, etteivät kaikki ole muiden mielestä rakastettavia, mutta kukaan (?) ei kiellä rakastamasta itse itseään, vaikka olisi kuinka ääliö/ruma/tylsä tai miten kamala tahansa.
VastaaPoistaMinusta nuo peilin edessä toistettavat mantrat on ihan älyttömiä. Ei se naama puhumalla nätimmäksi muutu. Mielestäni on valheellista (tai no riippuu ihmisestä) sanoa esimerkiksi "olen kaunis" tai "olen rakastettava", kun taas oikeammin olisi sanoa "saan itse rakastaa itseäni, vaikka en olisikaan kaunis/rakastettava/siisti tyyppi"... (vastaväitteet sallittu).
Tuollainen että väkisin "käsketään" väittämään itsellään olevan tiettyjä piirteitä, on vaan masentavaa, kun mitä jos niitä piirteitä ei olekaan...