23.9.2009

Paljastuksia Michael Jacksonista


Tämä video on ollut minulla siitä asti kun se ilmestyi nettiin pian Michaelin kuoleman jälkeen. Olen kuitenkin odottanut sen analysoinnin laittamista tänne blogille, koska en halua loukata ketään Michaelin fania. Video on kuvattu haastattelussa, jossa Michaelilta kysytään tietyistä syytteistä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Sitä on pätkitty, joten meillä on nähtävissä vain tietyt vastaukset tiettyihin kysymyksiin. Paikalla on ainakin kuulustelija, Michael ja hänen asianajajansa. Muista ei ole tietoa. Käyn tässä videota läpi kohta kohdalta. Kerron jokaisessa kohdassa myös hieman siitä, mitä videolla keskustellaan juuri sillä hetkellä, jotta oikea kohta löytyy ja lukijat, jotka eivät ymmärrä englantia kovin hyvin pysyisivät kärryillä tapahtumissa. Michael on ollut ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita herättävä artisti, joka on ollut uutisissa moneen kertaan sekä hyvissä että huonoissa tilanteissa. Artistina hän on ollut uraa uurtava legenda ja hänen kuolemansa on surullinen asia. Kohu hänen ympärillään ei tunnu laantuvan. Mutta nyt videoon...

0:13 Michael nojaa taaksepäin, räpyttää silmiään nopeasti ja vastaa ”Kyllä”. Hän on rehellinen, mutta hieman vaivaantunut.

0:23 Kuulustelijan vielä kysyessä Michaelin kulmat kurtistuvat, ennen kuin hän edes kuulee koko syytteen. Reaktio on liian aikainen ollakseen totuudenmukainen. Kysymyksen jälkeen Michaelin asianajaja kehoittaa häntä olemaan vastaamatta ja Michaelin kehon kieli muuttuu teatraaliseksi. Eleet ovat suuria ja teatraalisia, näyteltyjä. Tämä on tyypillistä myös kulttuurissa, josta Michael tulee. Halutessaan peittää totuutta, muuttuvat peittävät eleet teatteriksi ja suhteettoman suuriksi.

Michael jatkaa pään pudistelua katsellen alaspäin, suullaan hymy. Tämä viestittää, että hän ei usko olevansa paikalla vastaamassa näihin kysymyksiin. Aivan kuin keho sanoisi: ”En voi uskoa että tämä tapahtuu.” Sekä rehellinen että syyllinen voivat käyttää tätä elekieltä, erona on vain motiivi eleiden taustalla.

0:41 Michael vastaa ”Kyllä” kysymykseen. Hänellä on hymy kasvoillaan, osa siitä on vielä reaktiota edelliseen kysymykseen. Tämä vastaus on rehellinen. Tämä jälkeen Michaelin asianajaja kieltää muihin tähän henkilöön liittyvien kysymysten vastaamisen.

0:55 Michael jatkaa teatraalisten eleiden käyttöä. Hän nostaa kätensä ylös päänsä taakse ja pudistaa päätään. Vielä kun kuulustelija on keskellä kysymystä, Michael reagoi voimakkaasti ennen kuin kuulee koko syytteen, siis liian aikaisin. Hän on tiennyt asiasta jo etukäteen. Jälleen kerran kieltävät negatiiviset eleet ja hämmästystä esittävät eleet ovat voimakkaita ja teatraalisia. Michael on tiennyt syytöksistä, mutta käyttäytyy kuin ne olisivat hänen edessään ensimmäistä kertaa ja että hän olisi pöyristynyt. Tämä on jälleen kerran kulttuuriin liittyvää reagointia tilanteessa. Tapaan kuuluu reagoida ylettömän voimakkaasti suurin elein. Michael esittää yllättynyttä. Hän ei ole yllättynyt.

1:18 Michaelilta kysytään kysymystä ja reaktio pään nyökytyksenä tulee nyt oikeaan aikaan, kun hän on kuullut koko kysymyksen. Hän nyökkää ja sanoo ”Kyllä”. Kehon kieli ja sanat vastaavat toisiaan. Ilme on vakava, suora katsekontakti kuulustelijaan. Michael puhuu totta.

1:23 Hän vastaa kysymykseen kulmiaan kohoittaen, ”Se on minun” ja samalla nyökäten. Hän katsoo alaspäin koska katselee paperia, jota hänelle näytetään. Michael puhuu jälleen totta.

1:28 Taas Michael puhuu totta. Hän tietää mitä varten paperit on kirjoitettu. Lyhyt vastaus ja nyökkäykset päälle. Elekieli on normaalia, kaikki teatraalisuus ja suureelliset eleet ovat hävinneet kun hän puhuu totta.

1:32 Michael selittää, mitä kirjoituksissa on. Hän on rehellinen aloittaessaan. Hän nyökkäilee, ottaa katsekontaktin. Michael on jälleen rehellinen. Hänen koko kehonsa on myös hillitty ja rauhallinen.

1:40 Hän vastaa kysymykseen aloittaen ravistamalla päätään sivulta toiselle, tämä tarkoittaa ”Ei” kehon kielellä. Hän ei muista tarkkaan haastattelijaa, pään ravistaminen on myös osoitus epävarmuudesta haastattelijasta. Eleet ovat yhteydessä sanoihin.

1:47 Hän jatkaa haastattelun tarkoituksesta selittämistä ja pää alkaa taas nyökkäilemään. Michael on itsevarma ja jälleen rehellinen. Hän on halunnut tuoda oman näkökantansa julki.

1:49 Michael kertoo, että jos ihmiset kuulevat valheen liian kauan he alkavat uskomaan siihen. Samalla hänen päänsä taas nyökkäilee, hän uskoo sanomaansa. Mutta hän ei itse usko siihen, että ihmiset ovat valehdelleet hänestä. Samalla kun hän sanoo tämän, hänen päänsä ravistaa kertoen ”Ei”.

1:53 Michael sanoo: ”Olen musta amerikkalainen ja olen ylpeä siitä” samalla kun hän ravistaa päätään sivulta toiselle. Michael ei usko omia sanojaan.

1:58 Michael kertoo ihon valkaisun olevan huhu. Hän sanoo ettei valkaise ihoaan ja samalla ravistaa päätään sivulta sivulle. Nyt sanat ja eleet ovat harmoniassa. Hän ei valkaise ihoaan. (Kommentti: Ainakaan tällä hetkellä, ehkä joskus aikaisemmin tai hän on käyttänyt jotain muuta valkaisukeinoa tai sitten hän on tottunut vastaamaan tähän kysymykseen valheella ja näin ollen kehon kieli ei ole ristiriidassa. Katsottaessa Michaelin aikaisempia kuvia on kuitenkin vaikea uskoa, etteikö hän olisi vaalentanut ihoaan jollakin keinolla.)

2:03 Michael ei halunnut valkoisen pojan esittävän itseään lapsena. Se oli huhu ja Michael puhuu totta jälleen. Pään ravistelu ja sanat ovat harmoniassa.

2:08 Clintonin juhla, johon huhujen mukaan Michael ei halunnut osallistua oli myös huhu. Michael puhuu totta.

2:13 ”En ole homo” ja samalla Michael nyökkää. Eleiden ja sanojen välille muodostuu ristiriita. Jos Michael puhuisi totta, hän ravistaisi päätään tai pitäisi sen paikallaan. Nyökkäämällä keho kertoo jotain muuta kuin sanat sanovat.

2:18 Michael puhuu totta, hän uskoo siihen mitä sanoo. Hän lukee eteenpäin paperilla, eikä saa selvää tekstistä. Kuulustelija myöntää että tekstissä on kohtia, joista ei saa selvää.

2:36 Michael alkaa kertomaan miten Jeesus kertoi että meidän tulisi olla kuin lapsia, viattomia. Miten meidän pitäisi ympäröidä itsemme samankaltaisilla ihmisillä. Hän katselee konstruktiokanavaan, miettien miten rakentaa vastauksen. Hän kertoo, että näin hänet on kasvatettu ja ihmettelee lopuksi mitä kuulustelija haluaa kehitellä jutusta. Hän vielä lopuksi heittää paperin takaisin kuulustelijalle teatraalisesti aivan kuin viestittäen, että hän on koko tilanteen yläpuolella.

Michaelin käytöksen normittamisessa toimii parhaiten tässä videossa vasta sen loppuosa. Vasta 1 min 18 sekuntia videoon alkaa kehon kieli, jota voi sanoa hänen normaalikseen, kun hän on rehellinen ja ilman turhaa stressiä. Vaikka kuinka yritämme olla uskottavia valehtelijoita, kehomme kertoo muuta kuin sanamme. Se on raaka ja täysin asemastamme piittaamaton valheenpaljastaja.

2 kommenttia:

  1. Maallikkona sitä vain yleensä kuuntelee mitä joku sanoo. Mutta tämä video on hyvä esimerkki siitä, että pitäisi myös katsoa mitä joku tekee sanojensa aikana. Ja myös miten hän sanoo. Mielestäni hyvin mielenkiintoinen video + tulkinta asiantuntijalta!

    VastaaPoista
  2. Michael on aiheuttanut paljon kohua ja hän on ollut mielestäni jossain määrin enigmaattinen. Itselleni tällaisen videon näkeminen on kuin lahja. Analysoitaessa on oltava objektiivinen. Ei saa tarkoituksella etsiä jotain negatiivista tai pyrkiä katsomaan jotain hieman positiivisemmassa valossa. Kehon kieli on osa käyttäytymistieteitä, se ei ole eksakti tieteen ala, kuten matematiikka, mutta eleille on selkeästi osoitettu tieteellisiä perusteita ja ne on todettu todellakin tarkoittavan sitä mitä tarkoittavat vaikka kuinka yrittäisi väittää toisin. Ehkäpä nyt, vasta Michaelin kuoleman jälkeen kun tällaisia videoita tulee esille, paljastuu totuus moniin häntä koskeviin kysymyksiin.

    VastaaPoista