Kouluväkivaltaa

Pidän koulutuksia kouluväkivallan ennaltaehkäisystä. Tänään illalla pidin juuri yhden luennon. On joka kerta yhtä hämmästyttävää huomata miten vähän yleisössä on koulussa työtään tekeviä. Opettajat, puhumattakaan rehtoreista, loistavat jatkuvasti poissaolollaan, vain muutama löytää paikalle. Tästäkin luennosta, joka oli yleisölle ilmainen, lähti viesti paikallisille opettajille koulutoimen kautta. On huolestuttavaa, että ne henkilöt jotka lapsistamme päivällä pitävät huolen, eivät aktivoidu tällaisen aiheen yhteydessä.

Minua muuten haastateltiin aiheesta YLE Tampereen Radioon. Haastattelun pitäisi tulla ulos ke 4.11. klo 7:40.

Miten kouluväkivalta nyt sitten liittyy elekieleen kun siitä tälle blogille kirjoitan? Kouluammuskelijoita sekä huonosti voivia nuoria voidaan tunnistaa mm. käyttäytymisen kautta. Opettajilla tulisi olla aikaa ja työkaluja tunnistaa nuorissa masentuneisuutta, välinpitämättömyyttä sekä muuta ongelmakäytöstä. Moni tätä varmasti ammatillisen kokemuksen kautta osaa jo tehdäkin, mutta kuinka moni reagoi siihen mitenkään? Vai onko mitään järkeä reagoida kun oppilaitoksessa ei ole toimintamalleja tällaiseen tilanteeseen.

Nämä ovat vakavia kysymyksiä, ja vaikkakaan ne eivät kuulu varsinaisesti tälle blogille, on kouluväkivalta, oli se sitten kiusaamista tai ammuskelutapaus, vakava ongelma johon tulisi jo vihdoin puuttua todellakin toimivin keinoin. Hienot sanat ja kerran vuodessa julistettu koulurauha eivät sitä todellakaan takaa. Tarvitaan sitoutumista ja konkreettisia tekoja. Nuoren tai lapsen koulunkäynti ei saisi olla vain suorituksia ja pelkoa siitä, kiusataanko tänäänkin taas.