17.8.2009

Robottikävelyä ja sukupuolieroja kävelytyyleissä

Näin pari päivää sitten vanhemman naishenkilön kävelyllä koiran kanssa. Hänen kävelytyylinsä herätti huomioni. Hän käveli kuin hänen lonkkien alue olisi todella jäykkä, jalka aivan kuin putosi tömähtäen ja painavana maahan. Ja sitten toinen jalka. Vähän kuin raskas robotti, klonk, klonk klonk.

Aloin miettimään mistä tällainen kävelytyyli johtuu. Takaapäin oli vaikea sanoa oliko kävelijä mies vai nainen. Kävelytyylistä päätellen olisi voinut sanoa että henkilö oli tyytynyt kohtaloonsa olla vanha, luovuttanut nuorekkuuden muille ja lampsi eteenpäin kun ei muutakaan voinut tehdä. Havaintoni, jonka lausuin ääneen aloitti pitkän keskustelun eri kävelytyyleistä ja siitä, mitä ne kertovat meistä ja asenteistamme ja minkälaisia sukupuolieroja löytyy kävelytavoissa.

Naiset ja miehet kävelevät eri tavoin. Yllätys yllätys! Miehillä on enemmän erilaisia kävelytyylejä kuin naisilla! Luonnollisestikin kävelytyylimme kertoo itsevarmuudesta tai epävarmuudesta ja kävelemme eri tavoin mielialojemme mukaan. Mutta kävelyssä on paljon muitakin vivahteita. Mutta miehillä nämä vivahteet tulevat yleensä paremmin esille kuin naisilla.

Seuraa muiden kävelytyylejä ja tulet huomaamaan että miehillä tosiaan on enemmän erilaisia tapoja liikuttaa jalkojaan kuin naisilla. Mieti samalla mitä eri kävelytyylit viestittävät.

Kuva: http://www.newscientist.com/blog/shortsharpscience/2007_05_01_archive.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti