25.8.2009

Sosiaalinen status ja negatiivinen asenne

"Herran pelko on viisauden alku."

Vanha sanonta on varmasti totta Raamatullisessa kontekstissaan, mutta sosiaalisissa suhteissa se saattaa olla sosiaalisen itsemurhan teko.

Vaatimattomuus ja nöyryys opetetaan meille jo äidinmaidosta. Itseään esille tuovat ovat leuhkoja ja itseään täynnä. Nämä vanhanaikaiset käsitykset ovat kuitenkin aikansa eläneitä ajatusmalleja nykypäivän yhteiskunnassa länsimaissa ja usein heijastavat negatiivista asennetta muita sekä itseään kohtaan.

Olitpa menossa työhaastatteluun tai muuhun tapaamiseen, asennoidu itseesi terveellä itsekunnoituksella. Nouse haastattelijasi tai tapaamasi henkilön tasolle. Älä vähättele itseäsi, vaan ota tilanne hallintaan omalla asennoitumisellasi. Myös työhaastattelijat suosittelevat tätä työnhakijalle. Pois turha nöyristely! Halutessasi edetä urallasi tai sosiaalisissa suhteissasi, sinun tulee omata tapaamiesi henkilöiden status ja asema. Se ei tarkoita, että teeskentelisit olevasi jotain muuta kuin olet, vaan asennoitumista itseäsi ja tapaamaasi henkilöä kohtaan samalla tavalla.

Mieti mielessäsi esimerkiksi: "Olemme kumpikin samanarvoisia ihmisiä, molemmat teemme virheitä sekä onnistumme ja kummassakin virtaa veri ja kulkee henki. Molemmat vanhenemme ja meitä vaivaa erinäiset vaivat. Olemme kumpikin ihmisiä - samanarvoisia. Kenelläkään ei ole oikeutta polkea arvoani ihmisenä maahan." Tämä asenne tulee esille kehomme kielen välityksellä voimakkaasti ja antaa meistä itsevarman kuvan.

Kun muistamme tämän, voimme ihmisenä ja yksilönä nousta samalle tasolle tapaamamme henkilön kanssa. Meidän ei tarvitse turhaan hermoilla tai pokkuroida toisen edessä vain hänen asemansa takia. Näin myöskin opimme vähitellen pitämään omista oikeuksistamme kiinni eikä meitä voi käyttää hyväksi. Suomalaiseen kulttuuriin liittyvä valheellisen nöyristelyn ja itsensä vähättelyn aika on jo ohi!

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Olen yleensä mukautunut toiseen ihmiseen mm. elekielellä, ajattelutavalla yms. Olen hyvä siinä ja saan kaikilta arvostusta; ns. "ihmishuumeena".

    Kuitenkin, entä jos olen isommassa ryhmässä? Missä on vaikka 6 henkilöä? Miten saan korkean ja vaikutusvaltaisen auktoriteetin siinä?

    Sitten asian vierestä eräs kysymys, yksi kaveri alkoi kopioimaan minun elekieltäni, sillä hän näki minut menestyneenä ja arvostettuna johtajana. Ei siinä mitään, mutta hän tekee sen väärin (silmistä näkee, että hän ajattelee seuraavanlaisesti "kävelen vähän edessä, olen johtaja, kaikki sujuu hyvin"; toisin sanoin hän on kuin mekaaninen robotti? Sama juttu tupakanpoltossa; käsi menee aina _täydellisen samaa_ rataa suusta kyljelleen/rannekellon vilkaisussa. Eikö kyseinen henkilö osaa ajatella vai mikä on? Tiedän ainakin sen, että elekieltä hän ei osaa käyttää hyväkseen, mutta miten hän kopioi sitten?

    VastaaPoista
  2. Hei Mark!

    Kiitos kommenteista ja mielenkiintoisista kuvauksista/kysymyksistä.

    Yleensä ottaen positiivisuus ja toisista kiinnostuminen saa ympärillämme olevat pitämään meistä. Negatiivisia henkilöitä tällainen käyttäytyminen ei usein miellytä, mutta se on asia erikseen.

    Suuremmassakin ryhmässä auktoriteetin tai aseman saaminen vaatii hyvää itsetuntoa ja itsevarmuutta. Leuhkuutta ja ylimielisyyttä pitää kuitenkin välttää. Jos näitä piirteitä tulee esille, muuttuu positiivinen kunnioitus negatiiviseksi tunteeksi. Riippuen henkilöstä, joku voi jopa alkaa välttämään seuraa tai pitämään etäisyyttä.

    Hyvä itsetunto ja itsevarmuus tulevat esille avoimina ja positiivisina eleinä. Eleet saattavat olla jossain tilanteessa jopa positiivisesti agressiivisia ("Go getter"-tyyppi, eli esim. valmiusasento, joka osoittaa innostuneisuutta). Tietenkin asiaan kuuluu myös se, ettei keskeytä muita, ilmaisee älykkäitä mielipiteitä ja kuuntelee muita. Jotta saamme kunnioitusta, tulee meidän malttaa kuunnella muita, esittää fiksuja mielipiteitä ja suhtautua ympärillämme oleviin kunnioittavasti. Muita halveksumalla tai vähättelemällä voimme aiheuttaa muissa lähinnä pelon sekaista kunnioitusta. Epävarmuus syö myös aina arvovaltaa, joten epävarmuutta ilmaisevia eleitä kannattaa välttää.

    Kaveriasi on vaikea arvioida ihan näin tekstin perusteella, mutta yleisesti voidaan todeta, että epävarmuus itsestä ja omasta johtajuudesta voi aiheuttaa sen, että kopioimme ja matkimme muita. Matkiminen ei ole meille vaikeaa, sillä olemme tehneet sitä lapsesta asti opetellassamme kommunikoimaan ja pärjäämään sosiaalisissa suhteissa. Aikuistuessamme normaalisti persoonallisuutemme tulisi olla kehittynyt niin, ettemme enää tarvi muiden matkimista. Tietenkin voimme kopioida osittain jonkun käyttäytymismalleja tietyssä tilaneessa edelleenkin, mutta jatkuva toisen matkiminen saattaa viestiä jotain sisäisestä epävarmuudesta sekä oman persoonan ns. heikkoudesta. Epävarmuus voi tulla esiin myös piintyneinä tapoina, asioiden tekemisenä samalla tavalla. Se, että olisi tietoinen omasta kehon kielestä ja että matkii toisia, ei kuitenkaan kulje käsi kädessä. Usein on juuri niin päin kuten kuvasit, matkijat eivät tunnista omaa käytöstään. Vauvakin osaa kopioida, muttei pysty hallitsemaan omaa kehoaan.

    On kuitenkin vaikea arvioida henkilö näkemättä häntä erilaisten henkilöiden seurassa. Usein kuitekin kuvaamasi tyyppiset ristiriidat kehon kielessä kertovat jostain henkilön sisäisestä ongelmasta. Se voi olla epävarmuus, heikko itsetunto, persoonan heikkous tai jopa ongelma persoonan kehittymisessä. Toiset ovat myös neuroottisempia ja heille tietyt tavat (jotka voivat olla mitä erikoisempia) ovat kuin turva ja tuki erilaisissa tilanteissa.

    Robottimaisuus voi tulla ilmi henkilöistä, joiden persoonallisuus ei "häikäise", vaan he mieluummin seuraavat muita, eivät kerro omia mielipiteitään vaan myötäilevät muita. Syitä tällaiselle käytökselle voi olla monia.

    Meitä on niin moneen lähtöön. Yksi selitysmalli ei sovi kaikille, joten vastaukseni ei missään tapauksessa ole kuvaamaastasi henkilöstä tyhjentävä. Mitä todennäköisimmin taustalla kuitenkin vaikuttavat mainitsemani asiat, ainakin jossain määrin.

    VastaaPoista