23.6.2010

Itsetunto - avain henkiseen hyvinvointiin


Itsetuntemus, itseluottamus, oman arvon tunto... kaikki nämä sanat kuvaavat jotain, mitä moni meistä tavoittelee. Näistä tärkein on mielestäni itsetunto tai itsensä tunteminen. Tietämällä ja ymmärtämällä itseään voi kehittää itseluottamustaan erilaisissa tilanteissa. Itseluottamus taas tulee esiin kehomme kautta ja vaikuttaa sosiaalisissa suhteissamme. Jos meillä on sopivasti itseluottamusta, luomme positiivisemman ensivaikutelman ja meidän on helpompi tulla toimeen muiden kanssa samalla kun pidämme omasta arvostamme kiinni. Sopivasti itseluottamusta siksi, että jos sitä on ns. liikaa, näemme edessämme helposti itseriittoisen henkilön, jonka kanssa emme välttämättä halua olla tekemisissä. Liika itseluottamuskin voi siis muuttua negatiiviseksi.

Suosittelen, että jokainen tekisi joitakin netistäkin löytyviä itsetuntemukseen liittyviä testejä. Sellasia, joiden avulla pyritään löytämään omia vahvuuksia ja heikkouksia. Voimme olla todella vahvoja jollain alueella, ja toisella laahata kilometritolkulla perässä. Kun löydämme, millä elämän tai persoonallisuuden alueilla näitä heikkouksia on, voimme alkaa työstämään niitä. Vähitellen positiivisten kokemusten karttuessa alkaa itseluottamus kasvaa.

Ei ole kuitenkaan väärin kokea hyvää itseluottamusta tietyissä tilanteissa vaikka joissakin toisissa asioissa itseluottamus olisi pakkasen puolella. Joku saattaa selviytyä uskomattomalla itsevarmuudella esiintymistilanteesta, mutta potee kovaa riittämättömyydentunnetta vanhempana. Tai joku toinen kokee joutuneensa koulussa ulkopuoliseksi, mutta älyllisiltä kyvyiltään on huipputasoa ja selviytyy oppiaineista keskivertoa huomattavasti paremmin. Joku voi vain tuntea olevansa epäonnistunut, vaikka kaikki elämässä menisikin ihan hyvin. Kannattaa keskittyä niihin asioihin, jotka rakentavat itseluottamusta ja oman arvon tuntoa. Puoliso, hyvä ystävä tai muu tärkeä ja läheinen henkilö voi olla avainasemassa auttamassa sinua löytämään omanarvontuntosi takaisin.

Asenteemme ja ajatuksemme näkyvät kehossamme. Saadaksemme aikaan pysyviä muutoksia kehon kielessä, meidän on muutettava omia asenteitamme ja ajatuksiamme, oli se sitten muista tai itsestämme. Se voi olla hidas ja vaikeakin prosessi, mutta varmasti sen arvoinen. Mitä todennäköisemmin vielä suurempi hyöty kuin kehon kielen viestien muuttuminen, on oman elämän hallinan, onnistumisten sekä paremman olon kokeminen.

Kuva: http://www.teeshed.com/partakeR.asp?no=7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti