29.7.2009

Kuinka kauan kestää ensivaikutelman muodostuminen?

Aikaisempien tutkimusten mukaan ensitapaamisessa menee noin 90 ensimmäistä sekuntia aikaa tehdessämme arvioita toisesta. Eli meillä olisi puolitoista minuuttia aikaa tehdä ensivaikutelma. Siinä on aika hyvin aikaa. Mutta uusimpien tutkimusten mukaan ensivaikutelman tekemiseen ei tarvita kuin sekunnin 40:s osa. Huikean lyhyt aika! Eikä siinä vielä kaikki. Tutkimuksen mukaan tässä ajassa syntynyt ensivaikutelma on oikea yli 80% tapauksista! Siis ajassa, jossa emme ehdi sanomaan mitään tai esittelemään ansioluetteloamme, jolloin vain kehomme puhuvat, meistä muodostuu mitä todennäköisimmin totuudenmukainen ensivaikutelma.

Tämä on jälleen kerran hyvä osoitus siitä, miten tärkeää ensivaikutelma on sosiaalisissa tilanteissa.

On olemassa kuitenkin aina mahdollisuus että ensivaikutelma ei ole oikea. Yksi tilanne, missä tämä on tutkimuksissa todistettu, on silloin kun olemme ihastuneita tai rakastuneita. Kemialliset reaktiot kehossamme heikentävät kykyämme tehdä oikeanlaisia arvioita. Rakkaus on siis sokea!

2 kommenttia:

  1. "Rakkaus on sokea".. Aika jännää miten vanhat sanonnat voivat pitää paikkansa. Sen jälkeen kun henkilö on tiedostanut, kuinka tärkeää ensivaikutelman antaminen on ja kuinka lyhyessä ajassa se muodostuu, voi hän tulla hermostuneeksi. Ainakin näin maallikon mielestä.. Kysyisin blogin kirjoittajalta, voiko hermostuneisuus pilata hetken, jos haluaa tehdä mahdollisimman hyvän ensivaikutelman? Miten hermostuneisuutta voisi lieventää?

    VastaaPoista
  2. Liiallinen hermostuneisuus voi tehdä hallaa ensivaikutelmalle, mutta toisaalta me kaikki tiedämme, että toinen saattaa olla hermostunut. Alun pieni hermostuneisuus ei siis aina ole pahaksi jos tilanne ei vaadi täydellisen itsevarmuuden osoittamista ja mahdollisimman vähän epäröintiä (jotkin haastattelut tms. tilanteet voivat vaatia sitä). Pieni hermostuneisuus voi olla päin vastoin osoitus siitä, että henkilö ottaa tilanteen tosissaan. Eli liiallinen rentous ja "löysin rantein" asennekin voi olla vahingollinen. Siinä mennään taas toiseen ääripäähän. Tärkeintä on aina olla oma itsensä, silloin alun pieni hermostuneisuuskaan ei välttämättä ole paha asia.

    Hermostuneisuutta voi yrittää poistaa esimerkiksi harjoittelemalla tilannetta mielessään ennen sen tapahtumista. Juuri ennen tapaamista kannattaa pysähtyä hetkeksi, hengittää syvään sisään ja ulos 3 kertaa. Se rauhoittaa sydämenlyöntejä ja näin vaikuttaa myös rauhoittavasti kehossa. Mielikuvaharjoitukset ovat hyviä. Mieti tilannetta ja vala itseesi positiivista asennetta ja uskoa itseesi. Mieti, miten kaikki onnistuu ja menee loistavasti. Mieti positiivisia asioita ja hymyile.

    Kaikkea hermostuneisuutta ei välttämättä koskaan saa poistettua, mutta sen kanssa oppii elämään. Jokaisella meillä voi olla oma hermostuneisuudenpoistomenetelmä (HUH! pitkä sana!). Kokeile erilaisia keinoja ja valitse se, mikä on luontevin ja toimivin juuri sinulle.

    VastaaPoista